Musiikki on upea lahja ja elämän rikastuttaja, joka merkitsee minulle paljon. Olen pienestä pitäen tykännyt laulamisesta ja nykyisin harrastan sitä "ammattimaisesti". Niin, ammattimaisesti - ei ammattilaisesti. Jälkimmäinen tarkoittaa, että laulaminen on leipätyö ja ammatti. Minulle se on vain hyvä harrastus. Soitan myös kitaraa ja viulua.
On ihmeellistä, että meillä on kyky tulkita ilmassa eteneviä painevärähtelyitä melodioina, rytmeinä ja harmonioina. Jo ihmisen kuuloaisti on käsittämättömän hieno aparaatti, joka pystyy erittelemään yhdestä ainoasta painevaihtelujen sarjasta sekunnin murto-osien nopeudella erilaisia äänen sävyjä, värejä, voimakkuuksia ja sävelkorkeuksia. Vielä merkillisempää on, että nämä painevaihtelut voidaan tulkita musiikiksi, joka synnyttää kuulijassa mielikuvia, elämyksiä ja voimakkaitakin tunteita. En jaksa uskoa, että tämä kaikki olisi ihan vain sattumalta ja itsestään syntynyttä!


